Minna Kolehmainen, laulu

Minna on nykyisin Nummelassa tukikohtaansa pitävä laulava kielten opettaja. Hän on osaava, monipuolinen, energinen ja villi esiintyjä, joka on opiskellut laulua ja keikkaillut 15-vuotiaasta asti sekä saavuttanut paljon menestystä myös erilaisissa laulukilpailuissa, kuten Seinäjoen Golden Stars - kilpailussa. Keväällä 2009 hän voitti tasokkaan "Stadin timantti" - kilpailun. Minnalta taittuvat kaikki tyylit soulista rokkiin, slovareista nopeaan tykitykseen.

Minna on parhaimmillaan paljain jaloin ja tukka auki. Keikkatilanteessa on hyvä varmistaa, että lavalla on paljon tilaa vispata ja pomppia, sillä tämä tanssitaustainen naaraskenguru kehittelee uusia kuvioitansa aina tilaisuuden tullen. Minna on bändin virallinen huonojen juttujen kuuntelija ja osaa melkein kasata mikkitelineen. Luonteeltaan Minna on kiltti mutta kohtalokas.


 
 

 

 

 

 

Erkki Räsänen, laulu

Tohtori Columbian urospuolinen solisti. Kieron huumorin ystävä, joka pitää erityisesti suomirokista. Vetää perinteisetkin bilebiisit antaumuksella, silmissään salakavala kiilto. Teatterimies, joka diggaa myös suomalaisista vanhoista tangoista. Hakkaa päätään lattiaan, jos seinät ympärillä ovat kaatuneet.

www.erkkirasanen.fi

 
 

 

 

 

 

Raine Turunen, kitara

Raine on kotoisin Pohjois-Karjalan Las Vegasista, Lieksasta. Niinpä hän tottuikin uhkapeleihin ja muihin hämäräpuuhiin jo nuorella iällä. Sittemmin Raine alkoikin soittaa kitaraa ammatikseen. Hän omistaa monta kitaraa, jotka ovat hänen mielestään ihan kivoja. Mieluiten Raine soittaa G-kieleltä, siitä pisteen kohdasta. Vapaa-ajan harrastuksikseen tämä Pohjois-Karjalan virallinen kitaristi ilmoittaa piimän juonnin sekä majavien tutkimisen.

 
 

 

 

 

 

Marko Ekborg, kosketinsoittimet

Pitkän linjan ammattimuusikko ja pianonsoiton opettaja. Marko on valpas, nopea ja utelias, ulospäin suuntautunut, luottavainen ja ystävällinen vieraillekin. Hän leikkii aikuisenakin mielellään, eikä hauku ketään turhaan. Hänen luonteensa heijastuu kuulemma silmien ilmeestä ja korvien asennosta. Marko on hyvämuistinen ja nopeasti oppiva, mutta kyllästyessään saattaa keksiä muuta tekemistä.

Marko on ilmiömäinen roudaaja ja osaa hyödyntää käytössä olevan kuljetuskaluston tilakapasiteetin maksimaalisesti hyväksi. Useimmiten hän vastaa TC:n äänentoistosta. Markolla on myös tultasyöksevät sormet sekä pettämätön suuntavaisto…


 
 

 

 

 

 

Jari Lappalainen, rummut

Orkesterin kiero savolaisvahvistus, joka laskee tempot ja ääntelehtii ajoittain taustalla. Jari on monessa sopassa haudutettu musiikin moniottelija, joka on soittanut ja soittaa edelleenkin useissa kokoonpanoissa musiikkityylin vaihdellessa hambosta humppaan ja bossanovasta beboppiin. Kaikenlainen rytmimusiikki luo sykettä kompinkääntäjän eloon. Onpa Jarin voinut bongata myös erilaisten teatteriesitystenkin lavoilta, milloin kattilankansia paukutellen tai lailla norsun notkahdellen, jopa näytellenkin.

Ammatissaan Jari on vastuussa muun muassa tulevien stevegaddien ja mongoaaltosten kouluttamisesta Joensuun konservatoriolla. Ei-musiikillinen vapaa-aika kuluu perheen parissa. Esiintymistilanteessa Jari on heittäytyvä ja varmaotteinen, on hänen nähty joskus keikalla jopa hymyilevänkin. Jarin kotimökissä taitaa olla kylmä, koska oikein kovasti keikalla riehaantuessaan saattaa rumpukapulatkin pilkkoontua polttopuuksi...


 
 

 

 

 

 

Juha Luoma, basso

Juha muodostaa yhdessä Jarin kanssa toimivan ja tanakan komppiparin. Ammatikseen freelance-muusikkona ja bassonsoiton opettajana työskentelevällä karjulla on parinkymmenen vuoden kokemus basson rankaisemisesta mitä erilaisimmissa kokoonpanoissa ja mitä erilaisimmista musiikkityyleistä. Vaikka teatterit, konsertit, tanssitalot ja studiosessiot onkin nähty jo moneen kertaan, on Juhalla edelleen palava halu tarjota parastaan Tohtori Columbian riveissä suomalaiselle bileyleisölle.

Jostain syystä Juhalle yleensä kaatuu erilaisia organisointihommia bändissä kuin bändissä, eikä TC tee poikkeusta tässä jatkumossa. Vilkas ja suulas Etelä-Pohojam’maalta karannut huonojen juttujen erikoismies, joka myös laulaa keikoilla yleisön pyynnöstä huolimatta. Lavalla hänestä ei saa otetuksi tärähtämätöntä valokuvaa… (siinäpä haaste)

www.juhaluoma.com

 

 

<< takaisin ylös

 
 
© Tohtori Columbia 2009